Mietimme siskoni kanssa, mitä jos hankkisimme yhteisen auton. Mietimme järjestelyn hyviä ja huonoja puolia. Isämme vastusti järjestelyä heti. Hänellä oli nuorempana ollut vaikka mitä yhteisomistuksia veljensä kanssa, mikään ei toiminut ja he päätyivät vuosikausien riitoihin.
Yritimme punnita, kuinka auton käyttö jaettaisiin. Olisiko kummallakin vuoroviikot ja mitä jos kumpikin tarvitsee autoa yhtä aikaa. Vakuutusmaksut ja huollot maksettaisiin tietysti puoliksi. Entä polttoaine? Vuorotellen tankki täyteen ei toimi jos toinen ajaa enemmän. Ostaako kumpikin bensaa tasan sen minkä kuluttaa vai mikä olisi viisain ratkaisu.
Entäs sitten kun siskoni haaveilee farmariautosta ja minä jostain pienestä ja näppärästä. Heitämmekö vain arpaa millainen auto hankitaan vai tuliko tässä nyt se lopullinen este koko yhteisomistukselle.
Lue lisää täältä siitä, minkä hauskuudesta me olemme samaa mieltä.
Mainiota seuraa on joskus vaikkapa kaverin seura tai ihan sen oman rakkaan seura. Joskus on myös ihan kivaa vain olla yksin. Tai itse ainakin tarvitsen tätä aikaa ihan yksikseni. Lataan akkuja töitä ja muita ihmisiä varten. Saahan sitä joskus myös muilta ihmisiltä energiaa, mutta tarvitsen myös aikaa olla ihan vain yksin.
Näinä yksinäisinä hetkinä tykkään vain tehdä asioita omaan tahtiini. Eilen minulla oli taas tällainen ilta. Kävinkin pelaamassa vähän pelejä netissä. Sain hyvät bonukset peliini tältä sivustolta: http://www.parhaat-kasinobonukset.com . Ihan kivasti lähti peli käyntiin ja sain jopa muutamia voittoja. Ihan kannattavia nämä yksinäiset illat.
Kun sain lapsia aloitin opettelemaan ruoanlaittoa. Ihan tavallisia ruokia halusin laittaa, mutta sekään ei ollut aikaisemmin sujunut, sillä itse söin paljon ulkona ja työpaikalla ja eihän stiä paljon tarvitsekaan syödä töiden jälkeen, kun lounas tulee kuitenkin syötyä töissä.
Yksi suosikkiruokani on makaronilaatikko. Se on niin helppoa laittaa ja maistuu hyvälle. On mahtavaa, että hyvät asiat eivät ole lainkaa hankalia. Tietenkin olen myös opetellut joitain maistuvien ja vähän monimutkaisempien reseptien laittoa. Ruoanlaiton lomassa olen silloin tällöin myös pelannut kolikkopelejä kasinolla. Olen saanut mukavia bonuksia peliin tältä sivustolta: http://www.ilmaiset-casinobonukset.com . Nautin siitä, kun voin pelata ja silloin tällöin myös voittaa pelissä.
Luin äskettäin eräältä foorumilta pohdintaa siitä, mistä saa parhaat bonukset kasinopeleihin. Päätin sen pohjalta kirjoittaa tekstin omista mielipiteistä, joita mieleeni aihealueesta nousee. Kuten arvata saattaa, tähän parhaiden bonusten ongelmaan ei löydy mistään yksiselitteistä vastausta. Jo kysymys siitä, millainen on paras mahdollinen bonus nettikasinolle, on vaikea vastata. Jokaisella meillä on varmasti omat mielipiteensä siitä, millainen bonus on paras ja hyödyllisin pelaamisen kannalta. Ne perustuvat meidän omiin kokemuksiimme, jotka voivat olla melkein mitä vain ja melkein mistä vain hankittuja. Ei siis ihme, että ristiriitaista tietoa on liikkeellä.
Omasta mielestäni parhaita bonuksia ovat ilmaisen rahan bonukset. Näissä bonuksissahan ei tarvitse laittaa omaa rahaa peliin ollenkaan, vaan pelata saa ilman talletusta. Esimerkkejä bonuksista löytyy täältä:
http://www.bonusrahaa-ilman-talletusta.com. Tämä oli kuitenkin vain oma mielipiteeni.
Ihan pienestä pitäen olen viihtynyt pelien äärellä. Äitini oli joskus hieman huolestunut pelaamisestani, sillä viihdyin niin ahkerasti varsinkin tietokonepelien parissa. Äitini yrittikin välillä viedä minua jonnekin pois koneen ääreltä, puistoon ja houkutella vierailemaan kavereiden luona. Kyllähän minä myös kavereita näin, mutta tykkäsin vain pelaamisesta niin kovasti. Vanhempana sitten pelit unohtuivat muutamaksi vuodeksi, kunnes taas löysin ne nettikasinolta. Olen pelannut muutamien vuosien ajan ahkeasti nettikasinoilla ja olen saanut aika hyvin voittoja. Tietenkään ihan aloittelijalle en suosittelisi heti rahapelien pelaamista: on hyvä ensin kokeilla pelejä ilmaiseksi vaikkapa kasinoiden leikkirahalla. Suosituimmat nettikasinot on laadukkaita pelipaikkoja. Laadukkailla pelipaikoilla voi myös voittaa aika suuria summia rahaa.
Kevätpäivät ovat lämpimiä ja osittain kirpeitä vielä. Ehkä joskus keskipäivän aikoihin ne ovat jopa lämpimiä, jos ihan auringossa on. Jos menee hieman jo varjon puolelle, niin heti tulee kylmä. Parasta keväässä onkin lisääntyvä valo, vihertyvä luonto ja laulavat pikkulinnut. Tuntuu kuin oma sielukin heräisi uudelleen kevään myötä. Keväällä on niin mahtavaa se, että tietää vielä kesän olevan edessä. Itse pelasin tänään parhaat bingot -pelejä bussissa kotimatkallani. Oli todella hienoa huomata, että pelejä voi pelata nykyään myös kännykällä. Kännykkähän kulkee mukana lähes minne tahansa. Itse pidän pelaamisesta ja mielelläni pelaisin useammin. En vain satu olemaan paljon koneen ääressä. Nyt minulla on vihdoinkin siihen hyvä mahdollisuus, kun pelit kulkevat puhelimeni mukana.
Yhdessä vaiheessa innostuin suuresti kaikenlaisista tiedelehdistä. Tilasin itsellenikin yhden historia -aiheisen lehden ja vaihdoin niitä sitten luettuani vanhempieni tilaamaan toiseen yleistiede lehteen. Se oli oikeastaan koko perheen innostus, kaikki taisivat lukea molempia noita lehtiä vuorotellen. Joskus ostimme myös vanhoja numeroita kasapäin muutamalla eurolla kirpputorilta. Jotenkin tuollaiset populaaritieteelliset lehden ovat hyvin viihdyttäviä. Ne ovat asiantuntijoiden ja tutkijoiden kirjoittamia, joten ne perustuvat todistettaviin faktoihin, mutta usein niissä mietitään erilaisia näkökulmia ja vaihtoehtoja sekä menneille tapahtumille että mahdollisille tulevaisuuksille. Minä lopetin sitten historialehden tilaamisen, koska siinä oli niin paljon sotahistoriaa käsitteleviä juttuja, jotka eivät hirveästi enää pidemmän päälle jaksaneet kiinnostaa. Nyt löysin tilalle kasinopelit netissä ja tällaisen mr green bonus 2013 -tarjouksen jonka myötä pääyin tuonne pelailemaan.
Ihmiset jaksavat nipottaa ihmeellsistä asioista. Sateesta, myöhästymisistä, pohjaan palaneesta ruoasta. Itse en enää viitsi valittaa. Olen tietoisesti päättänyt olla valittamatta ja keskittyä kaikkeen mukavaan elämässä. Se on jännää, miten tällainen päätös muuttaa elämää. Olen huomannut olevani paljon onnellisempi nykyään. Myös ystävät suhtautuvat minuun positiivisemmin, kun olen hyvällä tuulella ja jaksan tsempata myös heitä. Johtuuko myös omasta positiivisuudestani vai mistä, mutta olen myös saanut aika paljon voittoja kasinopeleissä ilmaisilla eduilla: www.casino-classic-500-ilmaiseksi.com. Suosittelen positiivisuutta kaikille, kun ajattelee asioista aina parhaimmalla mahdollisella tavalla siitä hyötyy ehdottomasti eniten itse.
Minulta on kysytty elämäni varrella aika monta kertaa, mikä on lempikirjani. Mielestäni se on aina ollut todella vaikea kysymys, koska minulla on aina ollut useita suosikkeja. Lapsena tykkäsin erityisesti hölmöläissaduista ja suomen kansan eläinsaduista, joita oli useammassakin kirjassa meillä kotona. Sitten tulivat Neiti etsivät ja Tarzanit. Kun se vaihe oli mennyt, löysin Taru sormusten herrasta -kirjan ja pari muuta fantasiaklassikkoa. Suosikkirja on siis vaihdellut ikäni mukaan, nykyään niitä on jo niin monta, etten osaa pistää niitä paremmuusjärjestykseen, ehkä vain TOP10 -listaan.
En osaa myöskään sanoa yhtä ehdotonta suosikkipeliäni. Esimerkiksi bingohan on juuri nyt todella hauskaa vaikka pidin enemmän jackpoteista ja jättipottien jahtaamisesta vielä vähän aikaa sitten. Onko bingo sinun suosikkipelisi? Käy kokeilemassa vaikka ihan ilmaiseksi täällä: www.ilmaista-bingorahaa.com